Sivut

31.12.2013

Julkisivun mielikuvamaalailua

Talostamme täytyy rakennustapamääräysten mukaisesti tehdä pulpettikattoinen ja väriltään tummanharmaa, musta tai punainen. Viimeksi mainittu pudotetaan heti pelistä pois, koska ei vain ole meidän juttu, ja oikeastaan samaan syssyyn hylätään mustakin, sillä se nyt vain on liian jyrkkä. Oheisessa kuvassa on vähän ideaa siitä, mitä meille tulee, mutta tässä on ihan liian tumma sävy, emmekä ajatelleet käyttää valkoista tehosteena isompina alueina.

Kuva: Trendikoti
Täytynee tarkistaa rakennusvalvonnasta, mitä tuolla tummanharmaalla oikeastaan edes tarkoitetaan, kun minusta sehän on aivan suhteellista. Tässä kohtaa kannattaa muutenkin valjastaa (olemattoman) mielikuvituksen avuksi tietotekniikka, esim. kätevä Tikkurilan värisuunnitteluohjelma. Juuri tällaisia "valmiita" kuvia minä kaipaan ja ne auttavat eteenpäin.

Ja sitten vielä muutama jättiharppaus asioiden edelle: silmiimme osui alennusmyynneissä harvinaisen hyvältä näyttävä tarjous ja niinpä hankimme ystävän avustuksella toisen kaupungin myymälästä täältä jo loppuneet (vai liekö koskaan edes saapuneetkaan) Mielen induktiotason ja erillisuunin. Säästöä noin tuhat euroa :)

Miele erillisuuni H 2161. Kuva: Gigantti
Miele induktiotaso KM 6115. Kuva: Gigantti

24.12.2013

Rauhallista joulua!

Näiden kännykkä(laatuisten) tunnelmien myötä haluamme toivottaa kaikille oikein hyvää joulua!




15.12.2013

Tontilla (ja vähän muuallakin) haahuilemassa

Kävimme muuten vain taas tontilla ajelemassa. Vastaan tuli tälläkin kertaa koiranulkoiluttaja eli alue toimii tällä hetkellä melko tehokkaassa lenkkeilykäytössä. Koska näillä korkeuksilla ei tähän vuodenaikaan ole edes näin keskipäivällä kunnollista auringonvaloa, tuli kuvasta melko hämärä (ja lisäksi kaikkiin ottamiini versioihin tuli jokin ihmeen valoilmiö oikeaan laitaan). 

Tästä kuitenkin näkee vähän suuntaa siitä, minkälaisiin maisemiin tässä ollaan muuttamassa. Puiden takaa pilkottavat vaarojen laet, mutta aika lailla näkymät ovat metsäiset sekä tien ja asuinalueen suuntaan. Väliin istutetaan vielä lisää puita, koska takapihaamme halkoo vielä vanha tienpohja.


Tässä on tullut ajeltua myös toisilla uudehkoilla asuinalueilla ideoita keräämässä. Minä olen vähän sellainen, etten pysty kuvittelemaan asioita päässä tai juuri paperillakaan, vaan minun täytyy nähdä kaikki valmiina (väri)kuvana. Silloin on helppo sanoa "kyllä" tai "ei". Niin ärsyttäviä kuin tällaiset ns. turhaan pörrääjät toisten kotikaduilla varmasti ovatkin, ovat nämä käynnit ovat auttaneet suuresti mm. talon värityksen ja kattomallin pohdinnassa!

Yksi viimeaikaisia kysymysmerkkejä oli ulko-ovi, mutta se on nyt päätetty. Valitsimme kaikki ovet suoraan Mittava Koti -valikoimasta ja pääovena toimii nykyään kai aika yleinen vaakaikkunainen tumma ovi. Kuvasta poiketen meidän esitteessämme ovessa oli vain neljä ikkunaa.

Kuva: Kaskipuu
Muiden ulko-ovien kanssa olikin vähän hankalampaa. Kuulemma vaakapaneloidussa seinässä olisi hyvä olla jonkinlaisia katkaisevia elementtejä ja niinpä meille suositeltiin pystylaudoitettuja ovia. Tästä syystä talon toiselle puolelle tulee terassioveksi sekä kodinhoitohuoneen oveksi tällainen lasiovi, mutta ulkoa tumma ja sisältä valkoinen.

Kuva: Kaskipuu
Varastojen oviksi valittiin samanlaiset pystyraitaiset ovet ilman lasia, kokonaan tummina. Näillä nyt mennään ja toivottavasti valittiin hyvin! Seuraavaksi pitäisi koota ajatuksia talon värityksestä muutoinkin kuin vain ovien osalta. Vielä ehtii tehdä maksutta muutoksia talopakettiin, joten voimme hyvinkin tulla toisiin aatoksiin. Oikeastaan aivan ensin pitäisi kysyä rakennusvalvonnasta, mikä sävy on tarpeeksi tumma ollakseen tummanharmaa. Seinien värin päätäminen helpottaa muun suunnittelua kovasti.

Ps. Päivittelin vähän blogin ulkoasua, mutta työ jäi vähän kesken - ja koska olen nainen, saatan muuttaa mieltäni koko homman suhteen jo huomenna :D Mukavaa joulunodotusta sinulle!

10.12.2013

Talopaketti tilattu

Koska mitkään hommat eivät etene jahkailemalla, tuli nyt aika marssia valitsemamme myyjän luo ja allekirjoittaa (tässä vaiheessa vielä ehdolliset) kauppakirjat. Samalla tuli nyt sitten lyötyä monta asiaa kerralla lukkoon: pohjaratkaisu, julkisivut, sähkölämmitys, kaikki ovet... toivottavasti teimme hyviä päätöksiä.

Katon suhteen meillä ei ollutkaan kauheasti valinnan varaa, kun tälle varatontillemme täytyy rakentaa pulpettikatto. Minä niin toivon, että opin pitämään siitä edes pikkuisen! Minusta sellainen malli ei oikein sovi tuollaiseen "normaaliin" taloon, mutta aika näyttää, muuttuuko mieli. Katosta tulee sentään melko loiva, ettei sen nyt ihan kauheasti pitäisi pistää silmään. Meille tulee oheisesta esimerkkikuvasta poiketen lippa etuoven päälle eri tasoon ja samoin myös takapihan puolelle.

Kuva: Design-talo, Aulanko 146
Koska blogin ideana on miettiä näitä asioita myös rahan kannalta, mainittakoon nyt, että vaikka valitsimme hinnaltaan edullisimman tarjouksen, on tämä silti myös laadukkain kokonaisuus. Tämä talo on näistä kilpailuttamistamme vaihtoehdoista energiatehokkain sekä rakenteiltaan jykevin. Lisäksi, kun pystyttäjät ovat hyviksi tunnettuja, voin sanoa, että emme ole tinkineet laadun kustannuksella mistään.

Toisaalta, toki tällainen "osa sieltä, toinen täältä" -systeemi tietää kammottavan paljon vastuuta itselle, mutta koska lopputulos on oletettavasti erinomainen ja olemme rakentaneet aiemminkin niin ainakin vielä kuvittelemme, että tästä selvitään ;) Seuraavaksi alamme metsästää sähkö- ja lvi-urakoitsijoita.

Täältä tullaan, Mittava Koti!

28.10.2013

Kaikki alkaa tontista

Kauanpa siinä kesti, mutta nyt tämä talonrakennustarinamme voi ihan virallisesti alkaa: me saimme tontin! Ykkösvaihtoehtomme meni sivu suun, mutta tämä sen vieressä oleva toinen on oikeastaan ihan yhtä hyvä. Kaikki täytyy nyt vain kääntää peilikuvaksi, sillä välissä on pieni puistokaistale ja toisella puolella on taas naapuri heti rajalla.


Ensin hypitään vähän aikaa tasajalkaa, mutta mikäs se olisi sitten seuraava askel? Varasin ainakin jo ensimmäisen keittiösuunnitteluajan, sillä nythän ehtii vielä hyvin tehdä muutoksia pohjaan, jos saa jostakin uusia mahtiksia ideoita ;) On suoritettava myös pikaisia täsmäiskuja blogeihin, Etuoveen ja muihin inspiraation lähteisiin, jotta pääsee yhtään kartalle siitä, mitä nyt lopulta oikeasti halutaan ja mikä on ehdoton ei. Minulle on onneksi matkan varrella karttunut pieni ideakuvavarasto, josta voi ammentaa myös jotain.

Mutta kun koko ajan tuntuu, että jossain on kuitenkin vielä parempi ja vielä hienompi idea! Missä kohtaa sitä osaa sitten lyödä valinnat lukkoon?

1.10.2013

Tonttijännitystä!

Vihdoin ja viimein ne aiemmin katselemamme tontit tulivat hakuun, ja meidän lomakkeemme olikin ensimmäisten joukossa täytettynä heti aamulla hakuajan alettua :) Haku on nyt päättynyt ja voimme vain odotella päätöksiä!

Talon suunnittelu on tonttiasian viivästyessä jäänyt hieman taka-alalle, mutta ainahan mieli poimii idean sieltä täältä. Muutamina iltoina olemme pyöritelleet koneella pohjakuvaakin, mutta päätyneet toistaiseksi aina likimain samaan alkuperäiseen suunnitelmaan. Siinä täyttyy liki kaikki mitä olen keksinyt toivoa, paitsi läpikäveltävä vaatehuone. Sellaisesta innostuin käytyäni kesällä yhdessä esittelytalossa.

Noita talofirmojen esittelyitä on täällä päin kyllä harmittavan vähän, joten niitä parhaita paikanpäällisiä ahaa-elämyksiä on aika hankala kokea - ellei sitten halua mennä kuokkimaan myytäviin taloihin. Se tuntuisi toisaalta vähän nololta, kun ei ole kuitenkaan ostoaikeissa, mutta tuskinpa olisimme ainoat samalla asialla :)

Tuota oman pohjamme inspiraation lähteenä olevaa mallia (Kastelli Plazia 128) pitäisi kyllä päästä jossakin näkemään, mutta missä? Asuntomessuilla se(kin) olisi ollut, mutta sinne asti emme valitettavasti päässeet.

Pohjoisella sijainnilla on puolensa ja puolensa ;)

4.6.2013

Paljon meteliä tyhjässä

Tämän pitäjän tiedotus on välillä hieman hämmentävää. Taannoin kotiin jaettiin kaupungin virallinen tiedotuslehtinen, jossa kerrottiin toivomiemme tonttien tulevan jakoon vuodenvaihteessa, mutta myöhemmin samalla viikolla kaupungingeodeetti lausui paikallislehteen, että jako alkaakin jo syksyllä. Päättäsivät jo! Ei haittaa, vaikka haku alkaisi vasta joskus myöhemmin, mutta kun tietäisi sen ajankohdan edes suunnilleen niin ei tarvisi jännittää epätietoisuudessa. Ensimmäisessä erässä jäi muutamia tontteja yli, eivätkä nekään mitään mahdottomuuksia ole, mutta mieluummin laitettaisiin iso takapiha kuin iso etupiha.

Käytiin eilen kyseisellä alueella ajelemassa ja vähän kävelemässä ympäriinsä. Liikenteen melu "omalla tontilla" oli yllättävän kova! Se todennäköisesti vain kasvaa tulevaisuudessa, kun läheinen tie yhdistetään ja läpikulkuliikenne toiselle puolelle kaupunkia alkaa. Tämähän ei sinänsä haittaa, kun pääsemme sitten itsekin helposti mökille ja muutenkin asioille, mutta kyllähän tuo meluasia tosiaan hieman mietityttää. Takapihalla menee vieläpä väliaikainen tie, eli puustoakaan ei ole koko matkan pituudelta, vaikka pieni metsäkaistale tontin ja isomman tien väliin jääkin. Tehdäkö siihen suoraan oma meluvalli vai yrittääkö istuttaa isoa kasvillisuutta edes minimaalisesti hillitsemään autojen pörinää?

21.4.2013

Hold your horses!

Laatimamme sähkö- ja LVI-tarjouspyynnöt ovat nyt lähteneet eteenpäin ja jäämme odottelemaan vastauksia. Eiväthän ne meidän suunnitelmat vielä tässä vaiheessa kovin selkeät ole, mutta jos nyt saisi edes suuntaa-antavaa hintatietoa. Suunnitellaan taas lisää sitten, kun talotoimittaja on valittu.

Aiemmin jo tuossa kirjoittelinkin, että yksi myyjistä oli varsin innokas. Matkamme varrelle osui taannoin hänen järjestämänsä talonäytös, jossa päätimme piipahtaa ideoita ammentamassa. Talo oli kaikin puolin täysin erilainen kuin oma mallimme, mutta kyllähän sieltä aina pieniä sisustusvinkkejä irtoaa, jos ei mitään muuta :) Huomasin muun muassa, että niin kaunis kuin kiiltävä musta laatta onkin, ei se sovi ainakaan eteistiloihin. Joka ikinen rapainen kengänjälki erottuu aivan liian selkeästi. Talossa oli kuitenkin mm. kauniita valaisimia.

Samalla päätimme sopia ajan ensimmäiseen suunnittelukokoukseen, sillä tähän saakkahan olimme olleet häneen yhteydessä vain sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Tapaaminen kuulostikin ensin hyvältä idealta, mutta kun mukaan pyydettiin varaamaan "muutama tonni varausmaksuihin", iskimme jarrut pohjaan. Siis ensimmäisellä tapaamiskerralla tehtäisiin jo sopimuspaperit? No tuskinpa vain. Asiaan liittyy vielä muutakin, jota en lähde tässä erittelemään. Näin aggressiivinen vai peräti epätoivoinen myyntitapa ei tosiaankaan houkuttele allekirjoittanutta jatkoneuvotteluihin!

Vastakkaista passiivisempaa koulukuntaa edustaa näemmä puolestaan myyjä nro 4, josta ei tosiaankaan ole kuulunut yhtikäs mitään. Ne pisteet, jotka hänelle aiemmassa postauksessa annoin tarjouksen tekemiseen vievän ajan ilmoittamisesta ennakkoon, otan nyt kaikki takaisin. Kunpa vain olisimme tienneet, ettei tämäkään tie johda mihinkään, olisimme säästäneet aikaamme, emmekä olisi menneet turhaan suunnittelupalaveriin. Onko se jotenkin sitten hankalaa ilmoittaa, jos aikataulu venyy tai ei vain kiinnosta tarjota? Minä en tiedä.

No mutta, oli asia miten oli, meidän valintammehan vain helpottuu koko ajan sitä mukaa, kun epämieluisia toimittajia karsiutuu ulos kisasta ;)

11.4.2013

Valoa asukkaille

Pitäisi hiljalleen kilpailuttaa talotoimittajien ohella myös näitä kaikkia muita taloprojektin osa-alueita. Yhteen tarjoukseen kuuluivatkin jo mukaan sähkö- ja LVI-työt, mutta meidän on toki myös tiedettävä, paljonko kyseinen lysti maksaa erikseen. Sitä varten pitäisi sitten taas olla selvillä, minkälaista valaistusta ja lämmitysjärjestelmää taloon halutaan.

Itse arvostan hyvin suunniteltua valaistusta, vaikken aiheesta paljoa ymmärräkään. Olen kiinnostunut kaikenlaisista halvimmista perusmalleista poikkeavista ratkaisuista, kuten vaikkapa epäsuorasti ja päivänvalolla valaisemisesta. Saunan kuituvalot ja led-nauhat (esim. välitiloissa) ovatkin jo kaiketi arkipäivää. Ammattitaitoiseen suunnitteluun kannattaisi ehdottomasti panostaa, niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, mutta kun ei juuri nyt olisi varaa palkata ketään ulkopuolista.

On selvittävä omin avuin. Olen löytänyt ainakin seuraavia vähän laajemmin aihetta käsitteleviä sivustoja blogien tarjonnan ja muiden yksittäisten kivojen juttujen lisäksi:
  • http://www.kodinvalaistus.fi/ - Sähkö­turvallisuuden edistämis­keskus STEK
  • http://www.adlux.fi/public/koti/valaistusartikk.html - Adlux Oy
  • http://www.lampputieto.fi/valaistussuunnittelu/ - Motiva Oy
Toisaalta, tämä valaistuksen "vakavasti ottaminen" on omalla kohdallani hieman ristiriitainenkin juttu, sillä viihdyn molemmissa kodeissani aidosti parhaiten yhden jalkalampun juurella ja keittiössä sitten liesituulettimen valossa :) Inhoan kirkkaita spot-valoja, enkä mielelläni käytä niitä, vaikka  vapaa-ajan kodistamme runsaasti noita hirvityksiä löytyykin. Monesti "silmien sokeuttajia" näkee jopa suihkussa heti siinä pään yläpuolella - ei niin kiva juttu, kun pesee hiuksia. Himmentimiä en yrityksistä huolimatta totu oikein käyttämään, vaikka monet taas tykkäävät.

Hankala asiakas? Toivottavasti lähestyvät rakentajamessut tarjoavat edes pientä apua tilanteeseen! Otan myös mielelläni vastaan vinkkejä mielenkiintoisista sivustoista. Sillä välin hakukone sauhuaa ;) Yksi asia kuitenkin on varma: vaikka tämä on paljon pyydetty, tahdon sähkömiehen, joka osaa asentaa pistorasiat ja katkaisijat edes likimain suoraan.

Mökillä ei ainakaan sujunut suoruuden suhteen ihan kuin elokuvissa.

Ps. Niin ja se lämmitysjärjestelmä! Jestas, mikä ristiriitaisten "varmojen tietojen", mielipiteiden ja kokemusten sekasotku. Eipä puhuta siitä tässä vaiheessa sen enempää...

2.4.2013

Luova tauko

Raksapohdintoihin tuli pieni tauko, kun sairastuimme isännän kanssa vuoron perään ja sitten tuli eteen vielä pääsiäinen reissuineen. Loma jatkuu edelleen, mikä tuleekin ihan tarpeeseen vauva-arjen keskelle.

On kyllä ollut mukavaa viettää välillä aikaa maalaismaisemissa! Samalla olen pohtinut, olisiko meistä tänne asujiksi siksi aikaa, kun oma uusi talo valmistuu. Fiksuintahan olisi laittaa kaupunkiasunto heti tänään myyntiin ja säästää pian yhdet kuukausikulut siinä. Toisaalta, jos tonttia ei saadakaan niin sitten asunto olisi myyty turhaan, eikä tulevasta olisi tietoa. Kovin montaa kuukautta en kuitenkaan usko meidän näitä pitkiä ajomatkoja jaksavan, sillä muutenhan asuisimme täällä landella valmiissa kodissa jo ;)


Lehtitietojen mukaan uudet tontit tulevat jakoon tässä kuussa, mutta kahdessa erässä, joten luulisin meidän tonttimme olevan vasta seuraavassa satsissa. Sitä oli kaiketi sitten lupailtu raksamessujen yhteydessä jaettavaksi toukokuulle. Jännitys tiivistyy!

Myyjä nro 4:stä ei kuulunutkaan sitten mitään, vaikka hän pyysi varuiksi jo alkuun pitkän vastausajan tarjoukselle, mitä pidin tuolloin ihan reiluna tekona. Mutta jos luvattu ei pidä niin eihän sillä ajalla sitten mitään merkitystä ole - luotto menee joka tapauksessa. Sehän on toisaalta myyjän kannalta katsottuna pelkästään iloinen asia, ettei tilanne ole niin yhden asiakkaan päälle.

Sen sijaan myyjä nro 3:n tarjous löytyi vihdoin ja viimein, kun kysyttiin itse perään. Sen olisi pitänyt kuulemma tulla jo aiemmin, mutta oli unohtunut jonnekin matkalle. Etuna tässä vaihtoehdossa olisivat muita laadukkaammat materiaalit sekä tuttu ja luotettava pystytysporukka, mutta saapa nähdä, paljonko nämä asiat painavat siellä lopullisessa vaakakupissa.

Myös myyjä nro 5:n tarjous on saatu, ja se tuli ihan ajallaan ystävällisen palvelun kera. Nyt sitten vain napsuttelemaan tarjousten sisältöjä omaan excel-taulukkoon, joka toivottavasti auttaa edes hieman tässä toisinaan täysin mahdottomalta tuntuvassa hintavertailussa.

10.3.2013

Palavereita ja henkilökemiaa

Nyt olemme tavanneet myyjät nro 5 ja 6, ja pyytäneet tarjoukset samalla mallipohjalla ja tiedoilla, mitä olemme aiemminkin käyttäneet. Molemmat talotoimittajat vaikuttivat ihan varteenotettavilta vaihtoehdoilta tässä vaiheessa, joten odottelemme jännittyneinä, mitä tuleman pitää. Tästä tulikin mieleeni, että odottelemme muuten edelleen myyjä nro 2:n tarjousta, jonka piti saapua pian jo kuukausi sitten! Ilmeisesti on parempaakin tekemistä piisannut siellä päässä. Murr.

Ihan nimeltä mainiten, Lakkapäällä on kieltämättä yksi aika hyvä, muista poikkeava, valttikortti, nimittäin heidän kokonaisuuteensa kuuluu ihailemani Sisustus ja sepustus -blogin takaa löytyvän sisustussuunnittelijan palveluja! Apuahan tässä ehdottomasti tarvitaan, sillä olen maailman huonoin päätöksentekijä sekä sitäkin huonompi uuden luoja ja kuvittelija. Ehdottomasti siis kierrätämme kyllästymiseen asti kaikki sisustusvalinnat vielä moneen kertaan ystävillämme ja äidilläni, mutta miksei myös ihan alan ammattilaisella.

Ylipäätään sellainen oman maun (ja lompakon rajoitteet) ymmärtävä tyyppi, jonka kanssa synkkaa hyvin, on tällaisessa projektissa aika korvaamaton! En tiedä, onko muilla vastaavaa, mutta itse en välitä esimerkiksi ihan kaikenlaisista myyjistä, jotka ovat joko liian tungettelevia tai tympeitä, tai eivät ehkä lainkaan ymmärrä, minkälaista juttua olen etsimässä. Tällaisia tyyppejä saatan jopa ihan suoraan vältellä eli en asioi koko liikkeessä, tai jos siellä on pakko käydä niin lymyilen hyllyjen välissä, jos tuttu kasvo meinaa tulla vastaan...

Toinen rasittava oma lajinsa on taas ne miehet, jotka eivät tosiaankaan vaivaudu palvelemaan nuorta naista rakennuspuolen asioissa. Monesti tapaamisissa kerrotaan ja kysytään vain mieheltä, vaikka minäkin olen mukana. Ihan pelkkä katsekontakti silloin tällöin riittäisi, ellei minulla sitten ole itselläni kommentoitavaa tai kysyttävää. Näiden jurmujen kannattaisi hoksata se, että minä kuitenkin päätän ja ostan puolet projektista, ja ohjailen perheemme ostokäyttäytymistä sitäkin suuremmalla prosentilla.

No mutta, ensi viikolla onkin Pohjoisen Suuret Rakentajamessut, joilla aiomme ilman muuta piipahtaa. Danielit, Teuvot ja Jethrot sikseen - me tahdomme tietoa ja tarjouksia erityisesti erilaisista lämmitysjärjestelmistä.

4.3.2013

Sinäkö se oot?

Tontti, tuo suhteellisen olennainen osa talonrakennusta, on meillä vielä saamatta. Kiikarissamme on uuden asuinalueen seuraavan laajennusosan tietty nurkkaus, jonka tontit tulevat toivottavasti pian haettaviksi. Ainakin kunnallistekniikka näyttäisi olevan pian valmiina ja tienrakennuskin aluillaan.

Teitä on jo rakennettu

Täälläkö sitä pian tallustellaan?

28.2.2013

Hyviä vai huonoja valintoja?

Muutamista asioista pitää ottaa enemmän selvää ennen kuin voi sanoa niihin juuta tai jaata. Tässä joitakin esimerkkejä suurista kysymysmerkeistä.

1. Seinän vierustalla oleva lattiakaivo. Vaikuttaa kätevältä, mutta olen törmännyt noihin aika harvoissa paikoissa/kuvissa. Liekö syynä epäkäytännöllisyys vai korkea hinta? Kiinteän yläsuihkun olemme sen sijaan todenneet oikein mieluisaksi.

Kuva lainattu: Lakkapää

2. Kuivausrumpu. Kun näin nykyiseen asuntoomme edellisten asukkaiden jättämän kuivausrummun, ajattelin heti, että "hyi mikä turhake" ja annoin sen pois. Meillä ei koskaan ole ollut kyseistä laitetta, enkä niistä oikeastaan mitään edes tiedä. On vain kovia ennakkoluuloja :D

Olen tässä hieman lueskellut, että kuivausrummut olisivat nykyään vähemmän energiaa kuluttavia ja varsinkin koirataloudessa varsin tarpeellisia. Onko hankinta hintansa väärti? Onko merkkien ja mallien välillä suuriakin eroja, kun puhutaan kuitenkin Visu Villan tyyliin siitä alimmasta hintaluokasta? Vai säästäisikö senkin rahan vaikka ulos pystytettävän ison pyykkitelineen ostoon...

3. Tuulikaappi. Nykyisin harvempiin talopohjiin on edes piirretty tuulikaappia. Onko se siis tarpeeton? Säästääkö sähköä, vähentääkö vedontunnetta? Tuoko läpivedossa riskin ovien paukkumiseen, vai vähentääkö sitä? Ymmärrän, että liian pieni koppi on ärsyttävä, mutta tarviiko sen aina olla sellainen, kun tilaa on piirtää isommastikin. Entäs mahdollisen tuulikaapin kalustus; tuleeko liukuovia, penkkiä, kenkäkaappia, vaiko pelkkä pelkistetty naulakko ja kenkäteline? Tästä saadaankin vääntää isännän kanssa hyvä tovi.

4. Seinään asennettava wc-istuin. Sanovat, että haukkuvat hintansa, koska helpottavat siivousta. Itse en ole kokenut vessan siivousta hankalaksi, varsinkaan tuon piiloviemäröidyn kanssa. Ulkonäöllisestikään en voi sanoa, että tällainen vaihtoehtopytty toisi minulle lisäarvoa. Jäänee nyt siis visuilun nimissä meillä hankkimatta, kun tavallinen ruotsalainen ajaa saman asian. Idoa en huoli, kun me on niin monesti taisteltu niiden nappien kanssa.

5. Saareke/niemeke. Jonkinlainen meille toki tulee, mutta mihin tyyliin se tehdään? Kävisikö pelkkä matala taso vailla esteitä; olisi hyvä leipoa vaikka kahdelta puolelta lapsen kanssa. Vai olisiko kuitenkin viisaampaa tehdä toiseen laitaan korkeampi seinämä, jolloin keittiö olisi vähän katseilta suojassa? Mahdollista molemmissa tapauksissa on varata tila baarijakkaroille, joista en kylläkään henkilökohtaisesti tykkää. Toimisikohan siinä olohuoneen puolella paremmin kauniit lasiovelliset kaapit vai pelkkä seinä?

Siinäpä hyvä kasa isoja kysymysmerkkejä!

24.2.2013

Eipä paljoa kiinnosta

Olemme lähettäneet tarjouspyyntöjä useammalle talotoimittajalle yhtä aikaa samanlaisella sähköpostiviestillä. Minut lievästi yllätti, että näinä aikoina kaikki yritykset eivät vaivaudu edes vastaamaan! Kyllä reilussa parissa viikossa pitäisi kiireisimmältäkin myyjältä löytyä sen verran aikaa, että naputtelee pienen vastauksen ja sopii  henkilökohtaisen käynnin, vaikkapa sitten sinne väljempään hetkeen joskus myöhemmin.

Toinen asia, joka näissä myyntialan ammattilaisissa on pistänyt ärsyttämään, on lööperin puhuminen jo heti alussa. Minä ymmärrän hyvin, ettei meidän projektimme ole välttämättä siellä kiinnostavuusasteikon huipulla. Tarjouksen saamisessa voi siis hyvinkin kestää, eikä se haittaa meitä lainkaan, kunhan ei turhaan luvata viikossa, mikäli todellinen aika on kaksi tai kolme viikkoa! Tai kuten myyjä nro 4 sanoi suoraan, että varataan samoin tein koko kuukausi. Pisteet hänelle siitä, sillä helpompihan meidän on toimia sellaisen henkilön kanssa, jonka puheet pitävät paikkaansa. Jos taas aikataulu ja yhteydenpito laahaa jo näin simppelissä asiassa, en osaa edes kuvitella, minkälaista olisi sitten se itse rakennusaika. Ilmaisena vinkkinä tämä siis kaikille myyjille nyt annettakoon.

Ja sitten varsinaiseen asiaan. Myyjän nro 2 kanssa päästiin jo toista kertaa saman pöydän ääreen ja tarjouskin saatiin. Siihen pitää perehtyä vielä kunnolla ajatuksen kanssa, ja itse asiassa tarkoitus onkin purkaa tämä meidän suunniteltu projekti vielä, jos ei nyt ihan ruuvitasolle niin lautatasolle asti auki, ja kirjata rasti ruutuun -menetelmällä pakettien materiaalisisällöt ja tarjotut työt vierekkäin laskentataulukkoon. Aikaa on, ehtii hyvin vielä tutustua ja paneutua asioihin :)

21.2.2013

Visio kodinhoitohuoneesta

Törmäsinpäs tuolla Murusta asiaa -blogissa pariin innostavaan kuvaan, joiden pohjalta taitaa mennä vielä meidän pohjakuva uusiksi! Siellä on nimittäin kuvattuna asuntomessuilla esillä ollut kodinhoitohuone, joka kelpaisi kyllä meillekin. Kurkkaa ihmeessä kuvat linkin takaa!

Erityisesti ihastuin tuohon itselläni vasta ajatuksen tasolla olleeseen kunnolliseen kura-altaaseen ja sen jatkumona olevaan pitkään työtasoon. Itse laittaisin kylläkin tontista johtuen ikkunan työtason päälle. Meillä kun on pitkäturkkinen koira niin tarvitsemme hyvän paikan sekä tassupyykille, että isompaankin pesuun. Tason päällä puolestaan voisi olla mukavampi föönailla, kun näkee uloskin. Yläkaappien kanssa se tosin jäisi haaveeksi, kun ikkuna sijoittuisi välitilaan... Ihan tarpeeksi on joka tapauksessa tullut tuijoteltua pelkkää seinää tässä vuosien mittaan.

Taloonhan saisi reilusti lisää tilaa, kun siirtäisimme tuon teknisen tilan varaston puolelle. Mukavampiahan ne neliöt sisällä hyötykäytössä ovat! Jos varastotila meinaa loppua kesken, on vain ryhdyttävä karsimaan turhaa roinaa vähemmäksi. Tällä mennään ;)

19.2.2013

Muuttovalmis talo?

Muuttovalmiit talot ovat, ainakin vielä tässä vaiheessa, harkintalistallamme. Niiden hinta saattaa kuitenkin helposti karata käsistä, mikäli sisustuksen standardikokoelma ei satu miellyttämään, sillä materiaalien vaihto tapahtuu luonnollisesti lisähintaan. Kelpaisiko meille pakettiratkaisu ilman muutoksia?

Ideoillahan voi aina leikkiä. Kastellin nettisivuilla on tähän tarkoitukseen ihan hauskoja työkalujakin! Juuri mieleistä pintaa niillä ei saa aikaan (arvasin), mutta sinnepäin kuitenkin. Tässä esimerkiksi mallikeittiö, jossa valkoiset korkeakiiltoiset ovet, teräksiset kodinkoneet ja harmaa laattalattia. Hyvin perus-perus tyylinen kööki, jossa toki kelpaisi kokata, ei siinä mitään.

(Esimerkkikeittiön koko ja muoto ei vastaa suunnitelmiamme.)

Sivuilta löytyvästä erillisestä esitteestä näkee osviittaa siitä, mitkä vaihtoehdot kuuluvat perustoimitukseen ja mitkä ovat lisämaksullisia. Laminaattien valikoimista saattaisin kelpuuttaa yhden perusmallin, mutta ensisijainen toive on eri hintaluokan kokoelmasta.  Uuniseppien perustakka ei juuri tuollaisenaan riitä, eikä noilla laatoituksilla edes käy. Meillehän tarvitaan samaan yhteyteen myös leivinuuni, joten tässä kohtaa pitäisi tehdä jokin muu ratkaisu.

Keittiössä lisää saisi pulittaa käsittääkseni ainakin erillisuunista ja koneiden teräksisyydestä, mutta muutoin tuo lienee peruskauraa. Kaipaamaan jäisin tosin jonkinlaista apteekkarinkaappia, komposiittiallasta ja välitilan tapetointia + lasitusta.

Pesuhuoneen puolella hintaan kuuluu vain pieni (20 x 25 cm) valkoinen laatta, joka ei meillä tule kyllä kyseeseen. Peruskokoinen 10x10 tummanharmaana saattaisi sen sijaan menetellä lattiassa, vähän pinnasta riippuen. Monissa taloesittelyissä on nyt näkynyt melko rosoistakin pintaa, mutta sen puhtaanapidosta en ole vielä vakuuttunut. Sivulta 27 oleva harmaameleerattu tehosteosuus alkaa jo liipata läheltä, mutta tässäkään kohtaa lisäkustannusta en tiedä. Saunojen kohdalla ei ole mainittu lainkaan peruslähtökohtaa, mutta kuusipaneelia tuo lienee. Käsiteltynä eri sävyyn ihan käypää, kai, eikä minua ole koskaan mitkään muotolauteet edes puhutelleet eli perustyyli sopii sinne.

Kokonaisuutena tätä asiaa on aika hankala arvioida, sillä ainakaan netin kautta suoraan ei selviä, minkälainen on perustoimitus ja kuinka arvokasta on toisenlaisten valintojen tekeminen. Sisustusmateriaalien lisäksi paranneltavaa saattaa tulla tekniselläkin puolella, ken tietää. Hinnaston mukaan toiveitamme lähinnä vastaavan talomallin ilman muutoksia saa kuitenkin perusmateriaalein sisustettuna ja muuttovalmiina hintaan 169 285 € + toimituskulut.

Koska kaikkea ei voi saada (ilman lottovoittoa), on mietittävä, tinkiikö sitä sitten toivomistaan sisustusmateriaaleista ja pohjaratkaisuista  (muuttovalmis) vai omasta vapaa-ajasta ja hermoista (pintoja vaille valmis ja loput itse tehtynä). Tällä hetkellä sanoisin, että jälkimmäinen kuulostaa paljon houkuttelevammalta, koska kyseessä on kuitenkin tämän perheen pysyväksi tarkoitettu koti, eikä mikään kahden vuoden välietappi, enkä ole valmis kovin suuriin kompromisseihin lopputuloksen suhteen.

16.2.2013

Sisustusapinointia, osa 2

Tämä toisen ystäväni kaunis koti jatkaa tätä minulle niin mieluista selkeää ja seesteistä tyyliä. Hillittyä ja hallittua, sievää ja selkeää.

Sisustustarroja käyttänen hyvin todennäköisesti minäkin.

Olisikohan vanhassa tallossa vielä heinäseipäitä tikastarpeiksi...

Tämäntyylisiä lamppuja on kaikilla - siispä minäkin haluan sellaiset!

Lukuvalot voivat tulla esimerkiksi hyllyn alta.

Eri asunto, mutta sama sisustaja :)

Kaunis verho tilanjakajana ja lattialle sijoitettava valaisin.
Kaikki kuvat © T. M.


15.2.2013

Sisustusapinointia, osa 1


Tässä kun istuin ja mietin, mistä saisin hyviä vinkkejä sisustukseen niin apuhan on lähempänä kuin arvasinkaan: ystävilläni on kauniita koteja! Samoin äidillä, mutta koska sisustussormet eivät ole harmikseni periytyvää mallia, joudun useimmiten kopioimaan ja apinoimaan surutta suoraan muilta.

Vierailut poikivat aina mielettömän sisustuskuumeen, joka toisaalta ehtii yleensä laantua ennen pääsyä takaisin kotiin. Mutta kukapa ei esim. näistä näkymistä inspiroituisi?  Kaunis koti on ♥

Tykkään erityisesti kiiltävistä valkoisista ovista, kaarevasta hanasta, välitilan tapetoinnista ja ikkunasta keittiössä.
Voin olla aina turvallisin mielin, kun valitsen valkoista, harmaata ja mustaa. Ei ole kolkkoa, kun sen osaa ;)
Makkarin kulmaan tahtoisin ison peilin. Pidän myös tummasta violetista ja pienestä bling-blingistä.
Kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen väliin valittiinkin jo huurrelasiovi. Kissaa emme ole hankkimassa :)
Takka ehdottomasti mallia pelkistetty valkoinen suorakulmio. Myös pariovet laitetaan, mutta maitolasilla.
Kaikki kuvat © K. P.

Suunnittelupalavereissa

Sovimme treffit heti useamman talotoimittajan kanssa, jotta saamme suuntaa ja ideoita suunnitteluun sekä tietysti niitä mahdollisimman hyviä tarjouksia. Mukana on myös keskenään erilaisia toimittajia eli löytyy niin precut-toimittajia kuin avaimet käteen -palveluakin sekä kaikkea siltä väliltä. Tarjousten vertailu on hankalaa, sillä sisällöt ovat kaikilla tietysti aika erilaiset, muttei toivottavasti kuitenkaan aivan mahdotonta.

Ensimmäiseksi istahdimme alas myyjän nro 2 kanssa. Olen lukenut firmasta paljon hyviä kokemuksia, joskin jotain vaikuttaa sattuneen tuossa muutama vuosi sitten, sillä sen jälkeen on löytynyt googlen syövereistä hieman enemmän negatiivista palautetta kuin mitä aiemmin on ollut. Ei pidä kuitenkaan turvautua pelkkään nettipalautteeseen, sillä kuraahan sataa ihan joka ikisen yrityksen niskaan joltakin suuntaa ihan aina, toimialasta riippumatta.

Mitään muutoksia omaan pohjakuvaamme ei ehdotettu, joten aivan suoraan tuon pohjalta lähdettiin valitsemaan ovia, ikkunoita, kattomateriaalia, laudoituksen mallia sun muuta. Lämmitysjärjestelmän kohdalla pitikin jo pohtia tarkemmin, kun meillä ei vielä ollut tarpeeksi tietoa siitä, mikä tällaisessa kohteessa on järkevin vaihtoehto. Tarjouksen pohjaksi laitettiin myyjän suosittelema Savumax-lämmitysjärjestelmä, josta emme kyllä sen enempää tosiaan tiedä, mutta otamme nyt selvää.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen käynti meni kyllä vielä harjoittelun piikkiin, sillä nythän olemme paljon viisaampia siitä, mitä kaikkea on syytä miettiä valmiiksi. Niin omia toiveita kuin myyjälle esitettäviä kysymyksiäkin on hyvä pohtia jo etukäteen, jotta suunnittelu on antoisaa ja käy ripeästi.

Toinen neuvottelukäyntimme myyjän nro 3 myymälätiloissa olikin jo paljon helpompi, kun tiesi vähän, mitä tuleman pitää. Myyjä oli edelliseen verrattuna paljon aktiivisempi ja kertoi tarkasti mm. toimittamiensa talojen rakenneratkaisuista ja precut-toimituksen eduista. Onhan se toki järkevän kuuloista, että talo rakentuu asiakkaan silmien edessä, ja aika pian se on jo sateelta suojassa.

Myyjän ehdotusten mukaan tarkensimme hieman ikkunoiden paikkaa, määrää ja kokoa sekä vaihdoimme kylpyhuoneessa vessanpöntön ja lavuaarin paikat päittäin, jotta tila täyttää esteettömän rakentamisen vaatimukset. Hyviä huomioita! Pyrimme valitsemaan tähän tarjoukseen samanlaiset ulkoverhoukset ja sisusteet kuin edelliseenkin. Lämmitysjärjestelmäksi valittiin "ehdottomasti meille paras" suora sähkölämmitys. Palaan aiheeseen vielä tarkemmin myöhempänä.

Molemmilta odotellaan nyt sitten vain niitä ratkaisevia summia ;) Ensin mainitusta olisi määrä kuulua viimeistään tänään, mutta katsotaan, kuinka käy.

12.2.2013

Valmis talo

No, ei ole talo ihan vielä valmis, mutta mielessä ja paperilla sen tulisi lähestulkoon jo olla, kun noita tarjouspyyntöjä kyselee.
"Minkälaiset hanat teille tulee? Entä valaistus? Laitetaanko julkisivuun koristeita, esim. ikkunoiden alle? Onko kodinhuone laatoitettu kauttaaltaan? Tarvitaanko teknistä tilaa, mihin lämmitysjärjestelmään olette päätyneet? Minkälaiset sisäovet haluatte? Tuleeko minkälainen lukitusjärjestelmä?"
Niin. Monta asiaa pitäisi olla jo alustavasti mietittynä, ja kun nämä kaikki ynnää yhteen niin sehän on jo koko talo. Varmaan tarvisi miettiä huonekalujakin, että varmasti sitten mahtuvat kaikki paikoilleen tai edes johonkin jotenkin päin. Tässähän saa laittaa aivot kunnolla sauhuamaan ennen kuin päästään edes tontin hakuun! Toistaiseksi talo näyttää omassa päässä aika tyhjältä.


Tälle viikolle on sovittu tapaaminen seuraavan talotoimittajan kanssa, ja ensimmäisestäkin on määrä kuulua viikon loppupuolella. Muut eivät ole vielä reagoineet pyyntöihimme, eli kaikkialla ei ole aivan niin innokasta  kuin tuossa ensin vastanneessa yrityksessä. Liekö edes joka tyyppi vastaakaan? Myyjän persoonalla ja henkilökemioiden yhteensopivuudella on kyllä varmasti suuri merkitys tällaisessa isossa projektissa. Tuskin kuitenkaan yksistään sen perusteella tulee tehtyä hankintapäätöksiä :) Vai mitenköhän on?

Julkisivu- ja piha-aluepohdintaa


Kaavassa on määritelty, että talossa on oltava joko harja- tai pulpettikatto ja seinien värin on oltava tummanharmaa. Tämähän sopii varsin hyvin, sillä juuri sellaisen haluaisimmekin!  Kävimme tuossa yhtenä aamuna ajelemassa uudella asuinalueella ideavarkaissa, ja hyvin äkkiä silmä poimi sieltä ne mieluisat ja vähemmän mieluisat ratkaisut. Taidamme nyt päätyä murrettuun harjaan modernimman ilmeen nimissä, vaikka se hieman enemmän maksaakin. Vaakalaudoitus saa olla yhtenäinen ja yksivärinen ilman mitään kommervenkkejä.

Jetta-talokirjassa oli aika lähellä totuutta oleva mallikuva. Meille tosin tulisi vielä se autokatos jatkeeksi.

No mutta, tässähän on varsin oivan näköinen piha meille. En voi sanoa laiskoille, vaan paremminkin voimavaransa toisen talonsa pihan hoitoon keskittäville ;)

Kuva lainattu: Jukkatalo

8.2.2013

Tarjouskierros vauhdilla käyntiin

Koska voi olla ihan hyvin mahdollista, että rakentaminen alkaa jo tulevana kesänä, on syytä suunnitella kaikki valmiiksi hyvissä ajoin, mahdollisimman pitkälle. Niinpä olemme nyt ottaneet yhteyttä talofirmoihin kyselläksemme tarjousta yhden oman luonnoksemme perusteella. Tuossa pohjassa on toteutettu nuo aiemmin mainitut toiveet, mutta se tuskin on vielä aivan lopullinen malli. Kuuntelemme mielellämme muidenkin näkemyksiä ja ehdotuksia!


Toivomallemme tontille ei mahdu autokatosta erikseen, joten se on tehtävä kiinni taloon. Pohdimme vielä, pitäisikö tekninen tila siirtää sen johdosta tuonne varaston puolelle, jolloin saamme lisää tilaa kodinhoitohuoneen ja vaatehuoneen hyväksi. Kodinhoitohuoneeseen tehtäisiin tässä mallissa varaus ovelle olohuoneeseen, mikäli joskus tulisi ajankohtaiseksi sulkea "takkahuone" pieneksi makuuhuoneeksi.

Nyt täytyy antaa nopeudesta täydet pisteet tälle edustajalle, joka vastasi tarjouspyyntöömme valmiiden numeroiden kera tunnissa. Puhuttakoon hänestä jatkossa nimikkeellä "myyjä nro 1". Liekö syynä rakennusalaa vaivaava laskusuhdanne vai mikä, mutta ihan positiivinen yllätyshän tämä oli! Pääsimme heti tutkimaan ja tuumailemaan tätä ensimmäistä vaihtoehtoa. Seuraavia yhteydenottoja odotellessa.

7.2.2013

Toivomuslista

Minkälaista taloa tässä oikeastaan kaivattaisiin? Listaanpa muutamia asioita, joita tulee nyt mieleen.

Vaatimukset
  • kolme makuuhuonetta, joista yksi voi olla pieni vierashuone
  • kaksi vessaa, joista toinen saa olla pesuhuoneen yhteydessä
  • tupakeittiö, jossa saareke/niemeke
  • leivinuuni, ehkä myös takka samaan yhteyteen
  • koiranpesumahdollisuus kodinhoitohuoneeseen (kurasyöppö ja pieni suihku omassa nurkassaan?)
  • tilava tuulikaappi
  • talon kokoluokka alle 125 neliötä
  • autokatos yhdelle autolle, lämmin varasto
Ehdoton ei
  • kulku kodinhoitohuoneeseen keittiön nurkasta
Toiveet (joista ehkä voidaan tinkiä)
  • vaatehuone kodinhoitohuoneen
  • takka-/harrastushuone, josta helppo pääsy pesutiloihin ja ulos - voi toimia myös vierashuoneena eli ei kasvata huonelukua
Jos mieleesi tuli näihin toiveisiin vastaava pohja niin ilmaise itsesi nyt :)

6.2.2013

Talonäytöksissä

Avoimet talonäytökset ovat ihan mukavia tilaisuuksia, kun saa kerrankin tirkistellä ja hakea ideoita ihan luvan kanssa. Jokaisesta tapahtumasta olemme myös poistuneet hieman viisaampina ja uusien ideoiden kera, eli käynnit eivät suinkaan ole olleet pelkkää huvia.

Varsinaisiksi myyntitapahtumiksi noita esittelyitä ei voi kuitenkaan luonnehtia. Mikä lie syynä, että tähän mennessä vain yhden firman edustaja on ollut aktiivinen tiedustelemaan tilannettamme siinä missä kollegansa ovat jututtaneet (ilmeisesti) kavereitaan tai muuten vain pysytelleet hyvin vaitonaisina. Välttämättömimpiä tietoja on saanut kysellä milloin sinänsä taloyritykseen liittymättömältä maansiirtourakoitsijalta ja milloin pankin edustajalta. Palvelun taso on ollut, ihme kyllä, yhtä olematonta kuin naisena autokaupoissa.

Nyt on tartuttava itse härkää sarvista ja sovittava henkilökohtaisia tapaamisia muutaman firman kanssa. Vielä kun tietäisi, mitkä niistä ovat varteenotettavia ja mitkä taas ajanhukkaa. Korvat hörölle ja ankaraa googletusta kehiin ;)

5.2.2013

Projektin lähtökuopissa

Toiveenamme ja tarkoituksenamme on rakennuttaa reilu sataneliöinen omakotitalo joko avaimet käteen -palveluna tai pintoja vaille valmiina. Päätös riippuu siitä, mikä vaihtoehto on edullisin ja kokonaisuutena meille mielekkäin. Vaikka haluamme tehdä talon tiukalla budjetilla, ei tarkoituksena ole tinkiä laadusta missään vaiheessa. Pääosin on vain valittava ns. perusmalli sen erikoisratkaisun tai design-tuotteen sijaan.

Olemme rakentaneet jo aiemmin yhden talon kappaletavarasta, joten tiedämme, kuinka kokonaisvaltainen ja aikaavievä projekti se on. Perheemme on tuon jälkeen kasvanut, emmekä halua enää pienen lapsen kanssa ryhtyä samaan rääkkiin uudelleen. Tuttavapiiristä löytyy useampiakin osaavia rakentajia, mutta kilpailutamme myös muutamia talopakettitoimittajia, jotta tiedämme, mistä puhutaan ja minkä vaihtoehtojen välillä punnitaan. Pintatöihin olemme valmiit, sillä aiemmat kokemukset (rakennukselta sekä huoneistojen remonteista) ovat osoittaneet, että kun tekee itselleen niin tekee ainakin hyvin.

Talon paikkaa meillä ei vielä ole valmiina takataskussa, mutta aiomme hakea tonttia heti, kun seuraava haku alkaa. Kävimme jo nuuskimassa kyseistä aluetta, jossa olikin aloiteltu kadunrakennusta ja muita töitä. Kyltissä luki, että valmista pitäisi tulla toukokuuhun mennessä, joten eiköhän se hakukin pian avaudu!

Tähän blogiin pyrimme tallentamaan tunnelmia ja tietoja koko matkan varrelta. Ovatpahan nämäkin asiat sitten itselle muistissa ja kenties jollain tasolla hyödyllisiä myös muille.

Tervetuloa mukaan!