Sivut

11.11.2014

Tervetuloa matalaan majaamme!


Tästäpä sitä tullaan sisään uuteen taloomme! Isäntä ei saanut toivomaansa tuulikaappia, mutta ison kuramaton tahtoi niin annoin periksi. Onhan se ihan käytännöllinen, pakko myöntää. Ikean pitkä matto on väliaikainen, kunnes keksin jotakin sopivampaa. Kulman taakse jäävät vielä penkki ja naulakko. Hyvin on minusta tilaa pukea lapsenkin kanssa ja Ikean 2-metrinen peililiukuovikaapisto syö meidän perheen ulkoiluvarusteet aivan hyvin. Led-spotit ovat riittävät ja tarkoitukseensa sopivat.

Muutimme tosiaan tuossa reilu viikko sitten ja tavarat alkavat hiljalleen löytää paikkojaan. Aika isoja puutteitakin vielä silti on, esim. kaikki verhotangot ja verhot sekä valtaosa matoista. Juuri laitoin tilaukseen mm. Vallilan Naapurin Koira -verhot lapsen huoneeseen. Tämä kuosi kolahti aika sopivasti, sillä meillä asuu ihan saman näköinen koira :)

Vallila, Naapurin koira (Kuva lainattu: Netanttila.com)
Tämä sisustaminen on ollut kyllä "vähän" hauskempaa kuin varsinainen rakentaminen. Ei voi olla kuin iloinen siitä, että ohi on! Vaikka kaikki meni pääpiirteissään hyvin niin vaatihan tämän kodin valmistuminen ihan järkyttävän määrän omaa työtä, hermojen kiristelyä ja puolikurjaa väliaikaiselämää vailla vapaa-ajan harrastuksia.

Erityisen iloisena seikkana mainittakoon, että sen verran visuja oltiin, että budjetti piti paremmin kuin hyvin. Kivan talon näille main saa tehtyä reilusti alle 200 000 euron, jos osaa yhtään vertailla ja pystyy osallistumaan itse työntekoon. Varaa olisi ollut palkata lisääkin ammattilaisia. Mistään ei mielestäni tarvinut silti tinkiä ja osa varustelusta on aika hintavaakin, eikä suinkaan mitään tarjouslaaritavaraa. Kaikki työntekijät palkattiin virallisia reittejä, mikä on meille todella tärkeää, kunnia-asia. (Katsotaan, jaksanko motkottaa rakennusalallakin maan tapana olevasta pimeästä työstä vielä tuonnempana.)

Täytyy jatkaa kodin järjestelyä ja yrittää ottaa lisää kuvia. Pahvilaatikoista ja sekalaisista tavararöykkiöistä tuskin olette niin kiinnostuneet. Eilen saatiin muuten taloon kaapeli-tv ja valokuituyhteys, joten surffailukin sujunee jatkossa hieman ripeämmin kuin heikosti kuuluvalla mokkulalla. Telkkaristakin tuli eri jännä laite Soneran Viihde-paketin myötä - saas nähdä, saako minua enää sohvalta ylös ollenkaan...

3 kommenttia:

Hanna H kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! :D Tykkään teidän ovesta, meille tulee samanlainen. :)

Anna kirjoitti...

Lisää kuvia kiitos! :)

~Laura~ kirjoitti...

Kiitos molemmille kommentoijille :) Uusi postaus saatu vihdoin aikaiseksi.