Sivut

19.2.2013

Muuttovalmis talo?

Muuttovalmiit talot ovat, ainakin vielä tässä vaiheessa, harkintalistallamme. Niiden hinta saattaa kuitenkin helposti karata käsistä, mikäli sisustuksen standardikokoelma ei satu miellyttämään, sillä materiaalien vaihto tapahtuu luonnollisesti lisähintaan. Kelpaisiko meille pakettiratkaisu ilman muutoksia?

Ideoillahan voi aina leikkiä. Kastellin nettisivuilla on tähän tarkoitukseen ihan hauskoja työkalujakin! Juuri mieleistä pintaa niillä ei saa aikaan (arvasin), mutta sinnepäin kuitenkin. Tässä esimerkiksi mallikeittiö, jossa valkoiset korkeakiiltoiset ovet, teräksiset kodinkoneet ja harmaa laattalattia. Hyvin perus-perus tyylinen kööki, jossa toki kelpaisi kokata, ei siinä mitään.

(Esimerkkikeittiön koko ja muoto ei vastaa suunnitelmiamme.)

Sivuilta löytyvästä erillisestä esitteestä näkee osviittaa siitä, mitkä vaihtoehdot kuuluvat perustoimitukseen ja mitkä ovat lisämaksullisia. Laminaattien valikoimista saattaisin kelpuuttaa yhden perusmallin, mutta ensisijainen toive on eri hintaluokan kokoelmasta.  Uuniseppien perustakka ei juuri tuollaisenaan riitä, eikä noilla laatoituksilla edes käy. Meillehän tarvitaan samaan yhteyteen myös leivinuuni, joten tässä kohtaa pitäisi tehdä jokin muu ratkaisu.

Keittiössä lisää saisi pulittaa käsittääkseni ainakin erillisuunista ja koneiden teräksisyydestä, mutta muutoin tuo lienee peruskauraa. Kaipaamaan jäisin tosin jonkinlaista apteekkarinkaappia, komposiittiallasta ja välitilan tapetointia + lasitusta.

Pesuhuoneen puolella hintaan kuuluu vain pieni (20 x 25 cm) valkoinen laatta, joka ei meillä tule kyllä kyseeseen. Peruskokoinen 10x10 tummanharmaana saattaisi sen sijaan menetellä lattiassa, vähän pinnasta riippuen. Monissa taloesittelyissä on nyt näkynyt melko rosoistakin pintaa, mutta sen puhtaanapidosta en ole vielä vakuuttunut. Sivulta 27 oleva harmaameleerattu tehosteosuus alkaa jo liipata läheltä, mutta tässäkään kohtaa lisäkustannusta en tiedä. Saunojen kohdalla ei ole mainittu lainkaan peruslähtökohtaa, mutta kuusipaneelia tuo lienee. Käsiteltynä eri sävyyn ihan käypää, kai, eikä minua ole koskaan mitkään muotolauteet edes puhutelleet eli perustyyli sopii sinne.

Kokonaisuutena tätä asiaa on aika hankala arvioida, sillä ainakaan netin kautta suoraan ei selviä, minkälainen on perustoimitus ja kuinka arvokasta on toisenlaisten valintojen tekeminen. Sisustusmateriaalien lisäksi paranneltavaa saattaa tulla tekniselläkin puolella, ken tietää. Hinnaston mukaan toiveitamme lähinnä vastaavan talomallin ilman muutoksia saa kuitenkin perusmateriaalein sisustettuna ja muuttovalmiina hintaan 169 285 € + toimituskulut.

Koska kaikkea ei voi saada (ilman lottovoittoa), on mietittävä, tinkiikö sitä sitten toivomistaan sisustusmateriaaleista ja pohjaratkaisuista  (muuttovalmis) vai omasta vapaa-ajasta ja hermoista (pintoja vaille valmis ja loput itse tehtynä). Tällä hetkellä sanoisin, että jälkimmäinen kuulostaa paljon houkuttelevammalta, koska kyseessä on kuitenkin tämän perheen pysyväksi tarkoitettu koti, eikä mikään kahden vuoden välietappi, enkä ole valmis kovin suuriin kompromisseihin lopputuloksen suhteen.

Ei kommentteja: