Sivut

2.12.2014

Kierroksella "huoltosiivessä"

Tarkoitukseni oli laittaa uudesta talostamme kattavasti kuvia jo aikaisemmin, mutta katin kontit. Tavallaan valmista on ollut heti sieltä muuttopäivästä lukien (ne kuuluisat viimeiset listat ym. paikallaan), mutta kuitenkin niin paljon puuttuu, ettei ole huvittanut juuri muille esitellä.

Kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna ovat kuitenkin sellaisia tiloja, joita en osaa sen suuremmin sisustaa, joten niihin pääsee kurkkaamaan nyt. Otin kuvat kahdessa eri valaistuksessa niin näkee vähän eri tunnelmia.

Khh välitilan led-nauhan valossa. Kuivausrumpu edelleen kuukauden jälkeen uusi ja koskematon...

Tehovalaistus kolmella neliskulmaisella led-kattovalolla.

Kaappitilaa meillä ainakin riittää! Vaatehuone edelleen tyhjillään.

Pesuhuone kodinhoidon ovelta katsottuna. Kumma tötsä seinällä on lapsen kylpylelukori (imukupeilla) :)

Kuituvalot luovat tunnelmaa - ja toisaalta pilaavat sen. Seinän pienetkin epätasaisuudet heräävät henkiin tässä valossa.

Suihkunurkkaus, jossa Moran suihkusetti kattosuihkulla.

Lähempää kuvaa pesuhuoneen tehostelaatasta. Jos ei olisi niin sentin päälle, voisi tällä helposti laatoittaa vaikka koko huoneen ja jos olisi taitoa, tekisi sen vielä puskuun.

Saunassa on tilaa! Kiukaana Kota Saana, lauteet isännän suunnittelua ja käsialaa jälleen kerran. Seinässä Supi Arctic.
Samassa päädyssähän meillä on sitten vielä pikkuvessa ja vaatehuone, mutta kurkataan niihin joskus myöhemmin, kun siellä on asiat paremmassa järjestyksessä :) Ei niistä onneksi puutu enää kuin kattolamppu (vh) ja pyyhekoukut (wc).

Jos kustannuksia miettii niin näillä alueilla käytettiin aika paljon rahaa lattiaan, joka on siis yhtenäistä epoksia kautta tilojen. Mainio ratkaisu! Ei ole liukas, ei tarvitse hinkata saumoja, voi kastella huoletta, eikä tarvinnut edes vesieristää alle. Miehet tulivat ja hoitivat koko urakan kaikkineen eli asennuskin kävi helposti ja varmasti. Lattiamateriaalin perusteella valikoituivat halpiskaupan edullisimmat perusperus-lattiakaivon kannet. Rautakaupat olivat täynnä kauniimpia ja hintavempia kansia, mutta niiden muovinen runko ei olisi käynyt tähän, koska voi vääntyillä massan paineesta.

Toinen törsäyksen kohde oli valaistus, sillä nämä neliövalaisimet taisivat olla lähempänä parisataa euroa kappaleelta. Minusta sekin panostus kannatti, sillä valot ovat nyt erittäin tehokkaat ja vähän erilaiset kuin tavan led-spotit. Kuituvalot pesuhuoneessa ja saunassa ovat myös kivat, mutta niiden hintaa en itse asiassa edes tiedä. Kuuluivat sähköurakkaan, kuten myöskin välitilan led-nauha ja saunan lämpötilamittari.

Tämä tämmöinen maksaa sa-ta-sen! Mutta kun isäntä tahtoi.

Edullisia juttuja sarjassaan olivat sen sijaan esim. suihkuseinä (läpinäkyvä 60 cm maksoi reilusti alle satasen), välitila (lattialaminaattia ja metallilistaa, tekivät yhteensä muutaman kympin), kylppärin perusvalkoinen laatta (kympin luokkaa neliöltä) ja lauteet, jotka isäntä nikkaroi itse.

11.11.2014

Tervetuloa matalaan majaamme!


Tästäpä sitä tullaan sisään uuteen taloomme! Isäntä ei saanut toivomaansa tuulikaappia, mutta ison kuramaton tahtoi niin annoin periksi. Onhan se ihan käytännöllinen, pakko myöntää. Ikean pitkä matto on väliaikainen, kunnes keksin jotakin sopivampaa. Kulman taakse jäävät vielä penkki ja naulakko. Hyvin on minusta tilaa pukea lapsenkin kanssa ja Ikean 2-metrinen peililiukuovikaapisto syö meidän perheen ulkoiluvarusteet aivan hyvin. Led-spotit ovat riittävät ja tarkoitukseensa sopivat.

Muutimme tosiaan tuossa reilu viikko sitten ja tavarat alkavat hiljalleen löytää paikkojaan. Aika isoja puutteitakin vielä silti on, esim. kaikki verhotangot ja verhot sekä valtaosa matoista. Juuri laitoin tilaukseen mm. Vallilan Naapurin Koira -verhot lapsen huoneeseen. Tämä kuosi kolahti aika sopivasti, sillä meillä asuu ihan saman näköinen koira :)

Vallila, Naapurin koira (Kuva lainattu: Netanttila.com)
Tämä sisustaminen on ollut kyllä "vähän" hauskempaa kuin varsinainen rakentaminen. Ei voi olla kuin iloinen siitä, että ohi on! Vaikka kaikki meni pääpiirteissään hyvin niin vaatihan tämän kodin valmistuminen ihan järkyttävän määrän omaa työtä, hermojen kiristelyä ja puolikurjaa väliaikaiselämää vailla vapaa-ajan harrastuksia.

Erityisen iloisena seikkana mainittakoon, että sen verran visuja oltiin, että budjetti piti paremmin kuin hyvin. Kivan talon näille main saa tehtyä reilusti alle 200 000 euron, jos osaa yhtään vertailla ja pystyy osallistumaan itse työntekoon. Varaa olisi ollut palkata lisääkin ammattilaisia. Mistään ei mielestäni tarvinut silti tinkiä ja osa varustelusta on aika hintavaakin, eikä suinkaan mitään tarjouslaaritavaraa. Kaikki työntekijät palkattiin virallisia reittejä, mikä on meille todella tärkeää, kunnia-asia. (Katsotaan, jaksanko motkottaa rakennusalallakin maan tapana olevasta pimeästä työstä vielä tuonnempana.)

Täytyy jatkaa kodin järjestelyä ja yrittää ottaa lisää kuvia. Pahvilaatikoista ja sekalaisista tavararöykkiöistä tuskin olette niin kiinnostuneet. Eilen saatiin muuten taloon kaapeli-tv ja valokuituyhteys, joten surffailukin sujunee jatkossa hieman ripeämmin kuin heikosti kuuluvalla mokkulalla. Telkkaristakin tuli eri jännä laite Soneran Viihde-paketin myötä - saas nähdä, saako minua enää sohvalta ylös ollenkaan...

2.10.2014

Viimeinen kuukausi raksalla. Hupsista!

Nämä sisustuspuuhat ovat nyt edenneet siihen malliin, että uskalsimme irtisanoa väliaikaisen vuokra-asunnon ja näin ollen muuttopäivä on siis viimeistään 3.11. Ja samoin tein tulikin heti kauhea hätä ja hoppu! :)

Sehän meinasi tulla jo talvi syyskuun puolella!
Koska olemme raksalla pääosin vain iltaisin töiden jälkeen ja käytössämme on vain yksi lamppu, on oikeastaan turhaa yrittääkään ottaa mitään valokuvia. Hyvä kun eteensä näkee! Syytän pimeyttä sekä melkoista väsymys-, turhautuneisuus- ja kyllästyneisyystilaani siitä, että toden totta lähetin keittiöfirmalle reklamaation tästä tasojen sävyerosta.

Ruskeaa harmaiden seassa, siis törkee moka?
Vastaus kuului pian ystävällisesti, että mitäpä jos kääntäisit kappaleen ympäri niin se saattaa olla oikealta puolelta katsottuna vähän paremman näköinen... :D Ja se siitä reklamoinnista sitten. Kaikki oli Peltoniemen kalustelähetyksessä ihan kuten pitikin, paitsi asennusruuvien puutteesta olimme hieman yllättyneitä (aiemmat keittiömme ovat sisältäneet jalkojen kiinnittämiseen tarvittavat ruuvit kuitenkin), ja asennusohjeetkin löytyivät netistä vasta kaappien jo ollessa seinällä. Onneksi ei ollut sentään ensimmäinen keittiömme niin ei tullut tenkkapoo.

Aloimme eilen isännän kanssa asentaa Pergon vinyylilankkua meidän makuuhuoneeseen. Aluksi tuntui, ettei hommasta tule yhtään mitään, sillä lankut eivät napsahdelleetkaan paikoilleen aivan yhtä helposti kuin aiemmissa asunnoissa käyttämämme laminaatit, mutta kyllä kai se työ alkoi sitten sujua vähän jouhevammin, kun sai idean päästä kiinni ja paremman tuntuman materiaalin käyttäytymisestä.

Asentaja vauhdissa
Koska tuota Pergon omaa alusmateriaalia niin kovasti suositeltiin, tilasimme lopulta senkin. Näin ollen neliöhinnaksi tälle ratkaisulle tuli reilut 40 euroa per neliö. Ei mitenkään edullista, mutta toivottavasti hyvää senkin edestä! Lapsi- ja koiraperheellä ovat käytännölliset lattiavaihtoehdot kyllä melko vähissä. Ja se mikä tässä on erityisen hyvää on se, että lattia soveltuu hyvin myös eteiseen, jolloin saamme yhtenäisen ilmeen koko taloon. Minä pidän.

Sen sijaan halvaksi ellei jopa lähes ilmaiseksi voi kutsua näitä tapetteja, jotka löysin yhdestä poistokorista. Hintaa oli huimat yksi euro per rulla! Sattuipa vielä niin sopivasti, että roskalavalla jollakin oli joutilasta liimaa, joten siihenkään ei kulunut sitten muutaman metrin bensakustannuksia enempää.

Tytön vaatehuone

Kodinhoito-vaatehuone

Päämakuuhuone

Eli nyt siis laitetaan lattioita sekä lisätään ovia seinällä jo oleviin kaappeihin keittiössä ja kodinhoitohuoneessa. Seinät ja katot ovat jo valmiit, listoitettukin. Pesuhuone on laatoitettu ja sauna paneloitu, mutta lauteet puuttuvat. Suurin osa kiinteistä valoista on paikoillaan, lattialämmöt olleet päällä jo tovin. Putkimies tulee toivottavasti pian asentamaan wc-istuimet ja hanat paikoilleen. Ulkona on piha tyhjennetty ja ensi viikolla tulee vielä mullat niin ehditään ehkä nurmikon istutukseen tälle syksyä. Polttopuut ovat liiterissä, lämmin varasto on valmiina ja sillä tavalla kaikki on ihan valmista kyllä.

Kävimme viime viikolla IKEAssa keräämässä peräkärryn täydeltä tavaraa, joten kohta on myös aika koota liukuovikaapistot. Muutama huonekalu jäi vielä ottamatta kyytiin, joten uusi reissukin on pian tiedossa.

Ja niin hurahti taas päivä laatikkotalossa

18.8.2014

Oho, meillä on talo!

Niin se aika kuluu ja naiset vanhenee, kuten isäni tapaa joskus sanoa. Omaa miestä ei ole koko kesänä paljoa kotona näkynyt, paitsi siis tietysti tuolla uudessa kodissamme ;) Myös pystytysporukka, muurari, sähkömies ja tasoittajat ovat ahertaneet helteissä. Ja onhan sitä tulostakin sen myötä syntynyt, sillä talo näyttää jo ihan talolta! Tai ainakin niin talolta kuin tällainen pulpettihirvitys nyt vaan voi näyttää...


Oikeastaan ihan mielelläni skippaisinkin tästä blogista kaikki projektin alussa olleet tekniset vaiheet, koska en tiedä niistä juurikaan mitään eivätkä ne laudanpätkät ja seinistä sojottavat johdot taida olla erityisen mielenkiintoisia. Itseäni kiinnostaa ainoastaan se, että kaikki on tehty kunnollisesti ja että kaikki toimii. Toistaiseksi näin näyttäisi olevan! Kattokin pääsi tuossa muuan päivänä tosipaikan eteen, kun kohdallemme osui rankkasade valtavine rakeineen. Siinä missä naapurustossa tuli vettä tupaan, ollaan meillä peltikatteen alla edelleen kuivin villoin. Hyvä näin.

Sisällä alkaa olla tasoitus ja pohjamaalaus valmiina eli seuraavaksi vedetäänkin sitten valmista pintaa, seinistä alkaen. Omaan makkariin kaavailin tummanharmaata ja muihin vähän vaaleampia harmaan sävyjä. Lapsella on kuitenkin niin paljon värikkäitä (eli pinkkejä) esineitä, että parasta on jättää seinät nyt maltillisen sävyisiksi. Toinen makuuhuone menee sillä samalla sitten sekä ehkä myös olohuoneen korkea seinä. Muualle kaavailin ihan valkoista. Tällaisen ideakuvan olen joskus napannut, mutta valitettavasti ei mitään hajua, mistä. Kertokaa, jos keksitte :)


Teknoksen värikartasta, tarkemmin ottaen heidän N-sarjan väreistään, löytynee meille oikeat neutraalit sävyt. Tässäpä pari väriä ihan hatusta heitettynä ehdolle!

NCS S 4500-N
NCS S 3000-N

Kattopaneelia ei olla vielä valittu, mutta eiköhän noista rautakaupan perusvaihtoehdoista löydy sopiva meillekin. Halvin mdf-paneeli taisi olla aika kellertävää, mutta jos vaikka sitten sitä seuraavaksi edullisinta mallia, taikka tarjoustuotetta, jos sopivasti löytyy. Kuinka usein kattoon oikeastaan edes kiinnitetään huomiota?

Lattiaksi on valikoitumassa Pergon vinyylilattia sävynä White Oak. Se sopii kosteudenkestävyytensä takia lähes kaikkiin huoneisiin, myös eteiseen. Pesutiloihin kävimme valitsemassa ja tilaamassa hiertoepoksilattian. Hyvästi vesieristys, kynnykset ja saumojen kuuraus - tervetuloa yhtenäisyys! Lattiamme on siis pian tasaista tummanharmaata massaa, jota nostetaan jonkin verran myös seinille. Kävimme jo aiemmin tutustumassa taloon, johon oli tehty samanlainen ratkaisu ja kovin tyytyväisiltä vaikuttivat. Heillä oli epoksia myös ulkoterassien pinnoitteena, mutta meille tulee nyt ihan perinteiset puuterassit. Niihin onkin jo rungot muuten valmiina. Lattia on yksi niistä asioista, joissa ei säästellä, vaan valitaan reilusti mieluisin ja toimivin ratkaisu.

Niin ja se takka! Siihen edustalle etsimme sopivaa laattaa kissojen ja koirien (tai ainakin yhden koiran) kanssa, kunnes lopulta Laattapisteessä tärppäsi. Tässä kohtaa ei enää hintalappua kyselty, vaan laitettiin laatikko heti tilaukseen, ja parin päivän kuluttua se olikin noudettavissa. Kolme laattaa oli murentunut nurkasta, mutta koska näitä jäi muutenkin reilusti yli niin eipä se niin kauheasti haitannut. Pitää yrittää keksiä jotakin hyötykäyttöä noille lopuille, vaikka varaston puolella, ellei muuten.


Nyt pitäisi suunnata maalikauppaan hakemaan tarvikkeita niin takan kuin niiden seinienkin maalaukseen. Jos vastaan tulee kiva tapetti niin en pane vastaan siihenkään ;)

21.6.2014

Takan muuraus alkaa

Takan muuraus aloitetaan ensi viikolla. Luukkujen valinta tuli eteen aika lyhyellä varoitusajalla (vaikka asia on toki ollut tiedossamme jo alusta asti) ja kävi aika helposti. Halusimme jotakin hyvin simppeliä ja kevyttä, ja Pislan mallistosta sellainen luukku löytyi. Väreistä päädyimme kolmesta vaihtoehdosta keskimmäiseen eli satiiniharmaaseen. Toivottavasti on hyvä ratkaisu! Hintoja emme tällä kertaa ehtineet verrata oikeastaan lainkaan, mutta likimain kaikessa muussa reilusti edullisin on ollut Kodin Terra, joten uskon, ettemme ainakaan mahdottomia summia tässä hävinneet.

Kuva: Pisla HTT 302, satiiniharmaa

Leivinuunin luukku piti ehdottomasti olla suorakulmainen ja sellainen tästä sarjasta juurikin löytyi.

Kuva: Pisla HTT 331, satiiniharmaa

Itse takka puolestaan muurataan vähän tähän tyyliin (leivinuuni tulee sivulle keittiön puolelle):

Kuva: Tiileri
Vielä on auki, reunustetaanko luukun ympärys laatoilla vai miten tehdään. Ainakin mökillä reunus on ollut kyllä hyvä ratkaisu, sillä valkoiset osat ovat edelleen vuosien jälkeen täysin valkoisia. Meillä on siellä siis myös tällainen paikallaan muurattu takka (ei leivinuunia). Hyvin se lämmittää, eikä taida sähkölämmitys käydä juurikaan päällä edes kovemmilla pakkasilla, vaan ilmalämpöpumppu hoitaa homman. Nythän sähkölämmitys on muuten pääsemässä pannasta, kun energiatodistuksista poistuvat kertoimet ja todellisen kulutuksen merkitys kasvaa. Ihan hyvä niin, koska ainakin maalaisjärjellä kulutus on se, joka ratkaisee. Lisäksi tässä järjestelmässä on liikkuvat ja kuluvat osat aika minimissä.

8.6.2014

Keittiösuunnitelmat

Tässä on väännelty ja käännelty keittiösuunnitelmia jo niin monta kuukautta, että taitaa olla korkea hetki lyödä asiat lukkoon ja laittaa tilaus menemään. Varsinainen kiire tässä ei vielä ole, mutta saisipahan taas yhden asian varmistettua ja pois tehtävälistalta!

Kiinteiden kalusteiden kilpailutuksessa oli alkujaan mukana viitisen eri firmaa, joista kaikki paitsi yksi päätyivät suunnilleen samalla toimitussisällöllä suunnilleen samaan loppusummaan. Yksi tarjouksista olisi ollut reilusti (n. tonnin) halvempi, mutta koska tämä tuli tietoomme vasta aivan hiljattain, kisaväsymys alkaa jo painaa, emmekä päässeet eri paikkakunnan takia edes liikeen edustajan kanssa saman neuvottelupöydän ääreen, tuntuu kaikista helpoimmalta jatkaa ennalta tutun myyjän kanssa.

Ja onhan tämän kyseisen toimittajan vaihtoehdossa jotain hieman muista poikkeavaakin. Suurimpana plussana saamme kaapistojen pohjaan valmiiksi integroidut led-valot. Muissa firmoissa tämä ei onnistunut, vaan kaappien pohjaan olisi pitänyt lisätä led-nauhaa tai listoja tmv. näkyvämpiä ratkaisuja. Eihän kaappeja ruukata tietenkään altapäin tuijottaa, mutta kuitenkin, ehkä tiedätte.

Myymälässä kännykällä kuvattu esimerkki valaistuksesta kaapin pohjassa.
Kalusteiden paikat ja mallit on pysyneet aika lailla samoina koko suunnitteluajan, mutta sisusteita ja sähköjuttuja sun muita täytyy pohtia vielä oikein kunnolla ajan kanssa. Samoin tason ja välitilan värit voidaan valita oikeasti vasta, kun lattiamateriaali on lopullisesti päätetty. Tällä hetkellä vahvimpana suosikkina on muuten white oak -värinen vinyylilankku.

Tässä suunnitelmassa toteutuu mielestäni hyvin ainakin tasajakoisuus, sillä kaikki kaapit ovat 60 cm leveitä. Jääkaapin ja korkean kaapin kohdalla yläkaapit ovat muita korkeammat, mutta ei se meitä ainakaan näissä kuvissa pahasti häiritse. Tuohan on muutoinkin tuollainen erillinen möhkäle. Ajattelimme, ettei sellaisella "uunipellin korkuisella" matalalla yläkaapilla ainakaan tee yhtään mitään. 

Erillistä pakastinta emme tarvitse, mutta sellainen on toki mahdollista asentaa helposti jälkikäteenkin. Meillä menee jo nykyään turhan paljon (enemmän kuin nolla) ruokaa hukkaan, joten ainakaan lisää kylmäsäilytystilaa ei uskalleta ottaa. Korkeaan kaappiin tulee neljä ulosvedettävää laatikkoa ja hyllyjä.


Toinen erikoisuus, johon emme muualla törmänneet, on sähkökäyttöinen roskiskaappi. Kuulostaa aluksi kieltämättä täydeltä turhakkeelta, mutta sitten kun kuvittelin ne taikinan peitossa olevat kädet, ei ajatus jalalla kevyesti painaen avautuvasta roskiksesta vaikutakaan enää yhtään pöllömmältä! Hintakaan ei tässä konkurssissa tunnu missään.

Kolmantena vähän erilaisena ideana päätimme piilottaa liesituulettimen kokonaan kaapistoon. Ja nyt vielä kun alakaapit tehdään kaikki samannäköisiksi valeovien avulla, saadaan linja säilymään kivan yhtenäisenä koko matkalla. Astianpesukonetta ei tällä kertaa kuitenkaan integroida, sillä en koe saavani siinä kohtaa rahalle (useita satasia) oikastaan mitään vastinetta.


Saareke/niemeke on 120 cm leveä ja sen taakse rakennamme itse korotetun seinän (suunnitelmakuvassa taso leijailee tämän takia ilmassa). Pienen tason yli on sitten helppo tarjoilla ja se piilottaa sopivasti hieman muuten kovin avaraksi jäävää keittiötilaa. Seinämään on ostettu jo tarjouksesta tummanharmaata luonnonkiveä, mutta katsotaan sitten lopuksi, sopiiko se tuohon kohtaan.


Muihin huoneisiin en toistaiseksi uskalla ottaa kantaa, sillä en vain kerta kaikkiaan ole ehtinyt ajatella niitä loppuun asti. Mihin nämä päivät katoaa?

18.5.2014

Tapahtui viikolla 20

Kuten aiemmin jo vähän sivusinkin niin puuliiteri oli työlistalla seuraavana. Suunnittelimme sen niin, että se antaa pihalle suojaa, koska aitaakaan ei ole tällä tontilla suositeltavaa rakentaa (rakennustapaohjeet). Toiselle puolelle taloa jää sentään pieni puistokaistale niin emme ole kaikki aivan vieri vieressä.

Viikko alkoi liiterin perustuksilla, jonka jälkeen nakuteltiin lattia ja lopuksi sunnuntaina vielä runkokin.

Uima-allas ja pukukoppi, saattaisi joku katsoa. Joku tosi pöljä.
Asuinalue vaikuttaa toistaiseksi yllättävän kivalta, mutta se voi kyllä johtua ihan siitä, ettei siellä vielä asu ketään :D Kauhulla katselin vaunulenkillä lähistöllä kierrellessäni sitä koirahäkkien ja trampoliinien määrää... ou nou. Onneksi nämä nykyaikaiset talot ovat kai niin hyvin eristettyjä, ettei niihin kuulu melu kovin selvästi. Antakaa edes vähän toivoa? t. yks herkästi kärttyinen ja kodin rauhaa arvostava naapuri

Tapahtui viikolla 19

Alkuviikosta sähkömiehet kävivät asentamassa lattialämmityksen. Sen jälkeen olikin lattiavalun aika. Kaksi miestä liippasi ja betonia meni yhteensä 16 m2. Tämä oli aika tarkalleen laskettu, sillä yli jäi ehkä pari sankollista. Betoni oli jotakin uudenlaista, nopeasti kuivuvaa sorttia, ja päälle sattuivat vielä ahavakelit, joten lattiaa piti kastella melkoisesti.  Autokatoksen lattia valettiin samalla kertaa.

Siitähän tulikin uima-allas!
Viikon lopulla vietimmekin sitten hieman raksavapaata ja hulluttelimme aivan niin, että veimme jälkikasvun yökylään ja lähdimme aikuisten kesken illanviettoon. Se oli siis ensimmäinen kerta lähes pariin vuoteen! Yölliset heräämiset ja raksailu verottivat kuitenkin sen verran, ettemme jaksaneet "nauttia vapaudesta" kuin vähän yli puolen yön, minkä jälkeen oli aika hypätä taksiin kotimatkalle.

(Joku vähän parempi bloggaaja olisi ottanut tähän väliin jotakin hienoja tunnelmakuvia illanvietostamme, mutta minäpä räpsinkin tällaisia jätöksiä...)

Slurps. Rillossa uusi lista, oli hyvää.
Sunnuntaina vietettiinkin sitten äitienpäivää, työmaalla tietenkin. Polttopuiden tekoa ja varaston suunnittelua voi aina harrastaa.

Tapahtui viikolla 18

Tämä viikko alkoi väliseinien merkkauksella ja lattiastyroxien viimeistelyllä. Sähkömiehetkin tulivat ensimmäistä kertaa työmaalle, tai siis ensi kertaa sitten tonttikeskuksen kytkemisen, tietenkin.

Sähkömiehet asensivat putkituksia pistorasioita varten.
Viikko-ohjelmaan kuuluivat lisäksi autokatoksen routaeristykset ja valesokkelin muotin teko, kantavan väliseinän ja takan perustusten raudoitustyöt sekä teräsverkkojen asennus lattiaan. Timpurit kävivät asentamassa sokkelin päälle alaohjauspuun. Paljoa muuta kerrottavaa minulla ei näistä teknisistä asioista sitten olekaan, kun nämä eivät ole sitä ihan ominta alaani. Tämä on ihan hyvä työnjako, että kukin tekee sitä missä on hyvä ja mikä sujuu. Itse keskityn siis vain shoppailuun :D

Paikalla nähtiin joku kumma hiippari...
Toukokuussa voi ihan hyvin sataa räntää!

Tapahtui viikolla 17

Pääsiäispyhä tai ei, se on työpäivä. Heti maanantaina jo jatkettiin tontilla ahertamista ja tällä kertaa sokkelin ulkopuolisten routaeristeiden asennuksen parissa.


Seuraavaksi asennettiin ja tarkistettiin viemärit, asennettiin vesijohdot ja laitettiin lattiastyroxit paikoilleen.

Kutakuinkin tässä vaiheessa yhtenä päivänä sain työmaalta puhelun, jossa tiedusteltiin kodinhoitohuoneen viemärin paikkaa. Tosi kiva päättää se NYTHETI, kun en ollut vielä ehtinyt (muistanut) tutustua asiaan sen tarkemmin! Meille tulee siis käytävämallinen pitkä huone, eikä nyt sitten pitkällisten pohdintojen jälkeen haluttukaan sijoittaa sinne kurasyöppöä. Olin kyllä kysellyt kavereilta, kuinka heillä on viemäri sijoiteltu, mutta tuttuun tapaani kyseenalaistin kaikki ratkaisut ja yritin ajatella asiaa kaikilta mahdollisilta kanteilta. Reikä tuli nyt sitten keskelle lattiaa, kuten pikainen googletus antoi aika lailla oletukseksi. Toiseksi parhaaksi vaihtoehdoksi jäi sijainti pesualtaan kaapiston alla, tai siis puoliksi esillä. Aikahan se näyttää tämänkin päätöksen hyvyyden tai huonouden - tai paljastaa asian olemattoman merkityksen :)

Kiinteiden kaapistojen suunnitelmat olisi jo pitänyt lyödä tässä vaiheessa lukkoon, mutta nythän se sitten tavallaan tapahtui itsestään, kun enää ei voi tehdä ainakaan kovin suuria muutoksia vesipisteiden ja muun suhteen. Ankara kilpailutus ja viilaus jatkukoon vielä hetkisen.

28.4.2014

Haaparannalla

(Tässä vähän vanhempi teksti, joka on hautautunut raksakiireiden alle. Viikottaisia koosteita on myös tulossa, hieman jälkijunassa, mutta tuleepahan kuitenkin.)

Toisena pääsiäispäivänä satoi, joten lähdimme käymään koko perheen voimin Haaparannalla, lähinnä Ikeassa tällä kertaa. Kirjoitin sen tarkoituksella noin, sillä yleensä käyn itse asiassa kaikkialla muualla paitsi Ikeassa. Nyt sinne oli kuitenkin tarpeen mennä, sillä halusimme tutustua vähän ennakkoon tämänhetkiseen liukuovikomero- ja wc-kalustetarjontaan. Ja oli ihan vähän nälkäkin :)

Kuten arvelimmekin niin meille löytyi sieltä kyllä sopivia malleja niin eteiseen, kodinhoitohuoneeseen kuin vessoihinkin, ja säästö on aika merkittävä. Pelkästään liukuovikaapeissa laskeskelin erotuksen olevan 1500 euron luokkaa verrattuna paikallisista liikkeistä saamiimme tarjouksiin. Täällä Suomessa oli aika vasta Ikean Vaatekaappiviikot, joten jäämme odottelemaan vastaavaa kampanjaa taikka muita etuisuuksia myös tuonne naapurimaan puolelle!

Keittiötä emme sen sijaan tässä tapauksessa halunneet sieltä hankkia, vaikka meille onnistuisi kyllä tehdä kaapistot kivasti tasan 60-senttisellä jaolla. Kulmakaapin mekanismi ei ollut yhtä vakuuttava kuin Le Mans, valaistuksen haluaisimme toteuttaa vähän eri tavalla ja onhan se ammattitaitoinen suunnittelijakin aika tärkeä osa tätä hankintaa. Suunnittelupalvelun tosin voisi ostaa n. 400 kruunun hintaan, kun on kanta-asiakas. Itse en pidä ongelmana edes kalusteiden kasaamista, sillä sehän on noissa Ikean kaapeissa aika idioottivarmaa (kunhan EI käytä ylimääräisiä työkaluja, kuten eräs mies viime kerralla, kröhöm). Vaan kun sitä oikeaa tunnetta ei tule niin ei sitä silloin kannata ostaa.

27.4.2014

Pääsiäispaussi

Pääsiäinen toi mukavan katkon melko tiiviiseen tahtiin alkaneeseen raksailuun. Vietimme rauhallista vapaa-aikaa vieraiden kanssa mökkeillen. Tai no, milloinpa isäntä osaisi olla oikeasti rauhassa... puutöitä teki koko viikonlopun ja kävipä lauantaipäivän raksallakin :D Muutoin ohjelmassa oli mm. aivan erinomaisia ruokia (mm. gulassia ja nyhtöpossu-tortilloja), pilkkimistä ja shoppailukierros kaupungissa.

Suomen paras leipomo -kilpailusta tutun mikkeliläisen Haapasen leipomon raikasta sitruunakakkua
Joku on aina se kevään viimeinen mies jäällä.

23.4.2014

Vakuutukset kunnossa

Olinpa melkein jo unohtaa yhden tärkeän seikan, nimittäin vakuutukset! Heti kun tontille tulee tavaraa, on syytä olla voimassa kotivakuutus rakennuksen osalta. Irtaimistohan muuttaa sitten vasta myöhemmin erikseen. Tässä, kuten yleensäkin aina, vertailu kannattaa, sillä jo ihan äkkiseltään selviteltynä säästö vuositasolla on sadan euron luokkaa!

Toinen tarpeellinen (tai siis toivottavasti täysin tarpeeton) hankinta on talkoovakuutus vapaaehtoiselle työväelle. Meidän kohdallamme tämä tarkoittaa lähinnä vanhempia ja sisaruksia. Erot eri vakuutusyhtiöiden välillä olivat melkoiset, sillä suunnilleen samansisältöisen vakuutuksen hinta tuplaantui ja liki triplaantui riippuen siitä, mistä kysyi. Kolmesta paikasta tiedusteltuna Pohjola oli tällä kertaa edullisin, joten päädyimme siihen. Kustannuksenahan tuo on hyvin pieni, vain muutama kymppi, mutta jos jotakin sattuu niin silloin varmasti kiittelee itseään.

Ja kun tässä kerran vertailemaan lähdettiin niin samalla tuli säästettyä auton vakuutuksesta vuositasolla satanen pois :) Meillä on tällä hetkellä vakuutuksia kolmessa eri yhtiössä, mutta siihen on kyllä syynsä. Se on nimittäin hajauttaminen, joka kannattaa!

Ps. Palaamme raksan varsinaisiin kuulumisiin tuonnempana. Toistaiseksi kaikki ok, budjetti pitää, pitkää päivää painetaan.

20.4.2014

Tapahtui viikolla 16

Toisella raksaviikolla tapahtui myös paljon. Hyväksi onneksemme isännällä oli pitämättömiä lomia ja tähän kohtaan sattui myös pääsiäinen, joten hän pystyi olemaan suurimman osan päivistä lapion ja muiden härveleiden varressa.

14.4. Sorakuormia ajettiin seitsemän kasettikuorman verran.

Kauhakuormaaja levitti ja tiivisti soran.

Illan tullen kaikki oli valmista sokkelin tekoa varten.

15.4. Tontilla kävi rakennustarkastaja, joka tarkasti ja hyväksyi perustusten korkeustason. Samana päivänä kaupungin mittamiehet kävivät merkitsemässä asuinrakennuksen sekä liiterin nurkkapisteet. Sen jälkeen sokkelin tekijä alkoi pystyttää muotteja.

16.4. Sokkeli valettiin. Ennen valua työnjohtaja kävi tarkastamassa raudoitukset. Sokkelin korkeus on 90 cm. Jossain siinä sivussa on tullut tehtyä myös vähän polttopuita.
17.4. Sokkelin muotit purettiin. Todettiin, että työn jälki oli oikein hyvää.
19.4. Salaojat ja sadevesiviemärit asennettiin. Sokkelin sisälle asennettiin 20 cm:n kapillaarikatko sepelistä ja sen päälle asennettiin suodatinkangas. Tärryyttämistä riitti joka käänteessä.

13.4.2014

Tapahtui viikolla 15

Tästä eteenpäin koostamme raksatapahtumia viikoittain vähintäänkin muutaman kuvan muodossa. Itse kun en tuosta teknisestä puolesta ja rakennushommista niin kauheasti välitä, ei niistä ole nyt luvassa sen pidempiä tarinoitakaan :)


11.4. Aloituskokouksen jälkeen alkoi puiden kaato

12.4. Kaivinkone alkoi heti aamusta pintamaiden poistoon

12.4. Iltapäivästä oli maisema muuttunut jo kovin
Tälle viikolle mahtui lisäksi vielä perusvesikaivon asennus sekä vesijohdon jatkaminen. Samaan aikaan kotona totuteltiin uuteen arkeen, jossa isäntää ei pahemmin näy. Jos vain on mahdollista rakennella rakentamisensa jo ennen lapsia niin suosittelen kyllä lämmöllä! Sen verran "hauskaa" on ollut uhmaikäisen kanssa illat ja asioinnit kaksistaan.

12.4.2014

Olisinhan minä ostanut, mutta...

Nyt tympii. En tiedä, meneekö kaikkien muidenkin paikkakuntien rakennusalaan liittyvillä myyjillä tällä hetkellä niin hyvin, ettei heidän tarvitse edes pyrkiä kaupantekoon? Yhteydenottopyyntöihin ei vastata, sovittuja tarjouksia ei koskaan (pyynnöistäkään huolimatta) lähetetä ja liikkeestäkin likimain käännytetään pois, koska "ei näitä nyt vielä kannata miettiä". Se olisi kuitenkin pikkupakko saada useampia tarjouksia, jotta pystymme vertailemaan hintoja.

Onko tässä vähän sama kuvio kuin menisi naisena autoliikkeeseen vai mitä kummaa? Minulla on kyllä yksinkin liikkuessani täysi päätäntävalta, välitön maksuvalmius ja aito tarve. Tarvisin vain hieman sitä alan ammattilaisen ajankohtaista tietotaitoa, jotta osaan valita meidän tarpeisiin sopivat tuotteet. Tai edes sen yhteydenoton, että "emme nyt ehdi/jaksa/halua tarjota teille asiaa x" - ei mitenkään voi olla liikaa pyydetty? Jokaisella liikkeellä on kuitenkin täysi mahdollisuus valikoitua ostopaikaksi, tai ainakin oli.

Onneksi, yksittäisiä helmiäkin mahtuu joukkoon. Vielä ei olla päästy kaupoille asti, mutta asiantuntevia esittelyitä ja suunnitteluapua on saanut muutamassa paikassa kyllä kiitettävästi. Vaikka tässä on tiukka budjetti niin hyvä palvelu on varmasti hintansa väärti ja mielellämme hankimme asioita sellaisesta paikasta, jossa asiointi on kaikin puolin sujuvaa ja miellyttävää.

Ja onhan meillä aina nettikaupatkin! Minuun iski keskiviikkoaamuna keltainen haamu ja menin sitten tilaamaan hullareilta Dyson DC33C-imurin. Vielä ehtii katua ja palauttaa, mutta käsittääkseni nämä ovat aika päteviä laitteita? Ainakin täytyy kokeilla, sillä nykyisestä Electroluxin UltraOnen kahvasta lensi yksi ruuvi irti kesken siivouksen, eikä sitä ole saanut kukaan, huoltoliikekään, takaisin paikoilleen, vaan suosittelivat ilmastointiteippiä... liitos ei siis ole enää tiivis, eikä suoraan sanottuna huvittaisi teippailla kolmen sadan euron laitetta kasaan. Ehkä se vielä menee mökki-imurina sitten. Uudessa kodissa kuitenkin siivotaan Dysonin voimin!

Kuva lainattu: Stockmann.com

11.4.2014

Työt alkaa

Lupa tuli
lumi suli (ja satoi uudelleen)
saha sanoi...
puli-puli?

Ei tullut minusta runoilijaa, mutta nyt on siis rakennuslupa myönnetty ja tontilta puut kaadettu! Harmittaa, että meidän vähäisetkin puut olivat kaikki juuri rakennuksen paikalla, mutta eipä sille sitten mitään voi. Täytyy istuttaa uusia puita heti kun mahdollista.

Huomenna tulee kaivinkone aloittelemaan pohjatöitä eli nyt sitä mennään eikä meinata :)



Toimeliasta viikonloppua!