Sivut

28.2.2013

Hyviä vai huonoja valintoja?

Muutamista asioista pitää ottaa enemmän selvää ennen kuin voi sanoa niihin juuta tai jaata. Tässä joitakin esimerkkejä suurista kysymysmerkeistä.

1. Seinän vierustalla oleva lattiakaivo. Vaikuttaa kätevältä, mutta olen törmännyt noihin aika harvoissa paikoissa/kuvissa. Liekö syynä epäkäytännöllisyys vai korkea hinta? Kiinteän yläsuihkun olemme sen sijaan todenneet oikein mieluisaksi.

Kuva lainattu: Lakkapää

2. Kuivausrumpu. Kun näin nykyiseen asuntoomme edellisten asukkaiden jättämän kuivausrummun, ajattelin heti, että "hyi mikä turhake" ja annoin sen pois. Meillä ei koskaan ole ollut kyseistä laitetta, enkä niistä oikeastaan mitään edes tiedä. On vain kovia ennakkoluuloja :D

Olen tässä hieman lueskellut, että kuivausrummut olisivat nykyään vähemmän energiaa kuluttavia ja varsinkin koirataloudessa varsin tarpeellisia. Onko hankinta hintansa väärti? Onko merkkien ja mallien välillä suuriakin eroja, kun puhutaan kuitenkin Visu Villan tyyliin siitä alimmasta hintaluokasta? Vai säästäisikö senkin rahan vaikka ulos pystytettävän ison pyykkitelineen ostoon...

3. Tuulikaappi. Nykyisin harvempiin talopohjiin on edes piirretty tuulikaappia. Onko se siis tarpeeton? Säästääkö sähköä, vähentääkö vedontunnetta? Tuoko läpivedossa riskin ovien paukkumiseen, vai vähentääkö sitä? Ymmärrän, että liian pieni koppi on ärsyttävä, mutta tarviiko sen aina olla sellainen, kun tilaa on piirtää isommastikin. Entäs mahdollisen tuulikaapin kalustus; tuleeko liukuovia, penkkiä, kenkäkaappia, vaiko pelkkä pelkistetty naulakko ja kenkäteline? Tästä saadaankin vääntää isännän kanssa hyvä tovi.

4. Seinään asennettava wc-istuin. Sanovat, että haukkuvat hintansa, koska helpottavat siivousta. Itse en ole kokenut vessan siivousta hankalaksi, varsinkaan tuon piiloviemäröidyn kanssa. Ulkonäöllisestikään en voi sanoa, että tällainen vaihtoehtopytty toisi minulle lisäarvoa. Jäänee nyt siis visuilun nimissä meillä hankkimatta, kun tavallinen ruotsalainen ajaa saman asian. Idoa en huoli, kun me on niin monesti taisteltu niiden nappien kanssa.

5. Saareke/niemeke. Jonkinlainen meille toki tulee, mutta mihin tyyliin se tehdään? Kävisikö pelkkä matala taso vailla esteitä; olisi hyvä leipoa vaikka kahdelta puolelta lapsen kanssa. Vai olisiko kuitenkin viisaampaa tehdä toiseen laitaan korkeampi seinämä, jolloin keittiö olisi vähän katseilta suojassa? Mahdollista molemmissa tapauksissa on varata tila baarijakkaroille, joista en kylläkään henkilökohtaisesti tykkää. Toimisikohan siinä olohuoneen puolella paremmin kauniit lasiovelliset kaapit vai pelkkä seinä?

Siinäpä hyvä kasa isoja kysymysmerkkejä!

3 kommenttia:

Christa kirjoitti...

Hauska lukea nämä pohdinnat, kun itsekin kävin kaikki samat asiat läpi. Näihin me päädyimme:
Meille ei tule unidrainia (miksi maksaa tuosta, kun ei siinä tavallisessakaan ole vikaa). Kuivausrumpu hankittiin ensimmäistä kertaa, sillä viiden ihmisen lakanoissa ja pikkupyykissä alkaa jo olla ripustettavaa ja pyykkikone laulaa päivittäin. Aion kyllä edelleen kuivata puserot ja housut narulla. Tuulikaappissa on puolensa, mutta halusimme ala-aulasta avaran ja valoisan. Tuulikaapin kanssa se ei olisi onnistunut. Meille tulee seinävessa toiseen kylppäriin, toiseen tavallinen. Ulkonäkökysymys. Niemekkeen päätin jättää molemmilta reunoilta matalaksi, jotta siinä voi leipoa, käyttää kunnolla tarjoilutasona, lapset voivat istuskella baarijakkaroilla (joista en minäkään tykkää ) kun teen ruokaa. Korkeampi seinämä olisi näkösuoja juu, mutta kyllähän me vieraita varten siivotaan kuitenkin ja arkena näkyy varmasti sotkut seinämää tai ei.

~Laura~ kirjoitti...

Kiitos näistä näkökulmista! Kyllähän sitä varmasti tulisi mieleen enemmänkin kysymyksiä, joita moni rakentaja parhaillaan pohtii tai on pohtinut. Listaan taas sitä mukaa kun tulee mieleen :)

Anonyymi kirjoitti...

Samoja pohdintoja oli! Unidrainia ja seinäpyttyä ei tullut hinnan takia. Eikä pääsuunnittelijakaan innostunut seinänvierusviemäristä kosteussuojauksen vaikeuksien (?) vuoksi. Kuivuri oli jo vanhassa kämpässä. Kaikkea ei ainakaan meillä kuivata kutistumisen takia. Lakanat ja pyyhkeet on kyllä kivoja lämpimänä koneesta! Niemeke tulee ja korkeat vitriinit blokkaavat 2/3 näkymästä. Jää liesi piiloon. Viereen mahtuu pari baarijakkaraa. Tuulikaappi pyyhittiin pois, tuo avaruutta eteiseen.